8.6.2011

Saunailta

Olin vähän aikaa sitten työpaikan saunaillassa. Ensin oli hieman järjestettyä toimintaa, sen jälkeen sauna, sitten syöntiä ja loppuilta kaljan kittausta ja paskanjauhamista.

Mikä sai lähtemään?

Suurin syy oli tuo ennen saunaa ollut aktiviteetti, se kiinnosti eniten. Toinen syy oli se, että siellä oli sauna ja syömistä. Yleensä nuo saunaillan pöperöt aina omat tekeleet voittaa. Jollekin toiselle syy lähteä saunailtaan voisi olla (ja varmaan useimmille olikin) tuo juomapuoli, kun taas minua se ei kiinnosta tippaakaan. Ja niin, ehkä se kolmas syy miksi lähdin oli se, että saipahan edes vähän vaihtelua näihin tylsiin iltoihin.

Miten ilta meni?

Oikeastaan ilta meni täysin etukäteisarveluni mukaan.

Järjestetty aktiviteetti oli hauskaa/mukavaa, jota voisi joskus toistekin kokeilla. Oli vain luonteeltaan sellaista ettei sitä pysty yksin tekemään vaan porukkaa pitäisi olla enemmän, joten tuskinpa tulee tuotakaan harrastettua sen enempää.

Saunasta löytyi ihan tarpeeksi lämpöä mikä on aina hyvä. Joskus on sattunut olemaan saunaillassa sellainenkin sauna, jossa lämmitys on jäänyt vähän "puolitiehen" ja pois on pitänyt lähteä ei sen takia, että olisi tullut kuuma, vaan siksi, että sauna oli liian kylmä.

Ruokakin oli erittäin syötävää ja sitä oli riittävästi, paljon parempaa mitä oma normi-illan normimakaronilaatikko.

Ja loppuilta? Myös tämä meni täysin arvailuni mukaan vaikka toivoinkin ettei se niin menisi. Eli suurimman osan illasta olinkin sitten melko hiljaa ja itsekseni ja seurasin vierestä, kun muut pälättivät ja kälättivät. Yhdessä vaiheessa iltaa tiedostin tämän asian, että tässä sitä taas hiljaa istutaan ja en osaa kenellekkään juttella. Tämä rupesi sitten vaivaamaan ja häiritsemään minua sen verran, että lähdinkin sitten jo muita aikaisemmin pois. Hittoako siellä itsekseen tuppisuuna istui, kun yhtä hyvin olisi voinut olla nukkumassa.

4 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Hmm.

Vaikkei minulta nyt mielipidettä tai kommenttia kysytäkään, niin en tapani mukaan malta olla kommentoimatta.

(Voit jättää kommenttini julkaisematta, jos olen liian tungetteleva - ymmärrän sen kyllä vihjeeksi jättää tungettelu vähemmälle. En suutu asiasta).

Kun aikaisemmin totesin hieman lakonisesti, että jos sinua ei vaivaa sosiaalisten kontaktien puute - ei ongelmaa ole olemassakaan. Jos taas vaivaa, niin silloin sinulla todennäköisesti on siis todellinen ongelma.

Tämän - ja monen muunkin aikaisemman kirjoituksesti perusteella olisinkin kuitenkin taipuvainen tekemän niistä päätelmän, että sinua kuitenkin jollain tasolla vaivaa kontaktien puute - eli sinulla siis on todellinen ongelma asia suhteen.

Eli nyt siis käsittääkseni olet tilanteessa, jossa pitäisi myöntää, että jonkinlainen ongelma kuitenkin on.

Vasta kun myöntää ja tunnistaa ongelman, sille voi ylipäätään tehdä jotain.

Ja tuolle sinun ongelmalle voi tehdä jotain. Itseasiassa sille voi tehdä hyvinkin paljon.

Tuo kuvailemasi saunailta oli jo erittäin hyvä askel siihen suuntaan. Älä lannistu, vaikkei kaikki heti natsaa tai mene niinkuin toivoisit. Olet liian ankara itsellesi.

Sinä itse kertomasi mukaan päättelit, että olit liian hiljainen, suutuit siitä itsellesi ja päätit lähteä tilanteesta pois.

Ts. sinä itse rankaisit itseäsi siitä, ettet yltänyt omassa mielessäsi asettamiisi tavoitteisiin illan kulusta - eli ilmeisesti keskustelujen määrästä/tasosta.

Älä luovuta vielä. Kukaan muu kuin sinä itse, ei vaadi sinulta pakkoa keskusteluun. Jos se on se asia, mikä sinua ahdistaa, niin älä rankaise itseäsi siitä, jos et heti ensimmäisen sosiaalisen tilaisuuden tullessa pysty käytöstäsi muuttamaan. Sinun pitää olla armollisempi itsellesi. Ei kukaan muu rankaise sinua siitä, vaikket sanoisi sanaakaan.

Toivoisin, että osaisin paremmin ilmaista itseäni ja jotenkin sitä mitä tässä ajan takaa.

Kai se, mitä minä yritän sanoa on se, että sinun tulee opetella lempeämpi ja kärsivällisempi suhtautuminen itseesi.

Jos sosiaaliset tilanteet ovat sinulle vaikeita, niin anna niiden olla. Ei se mitään, eikä maailmasi siihen kaadu. Älä kuitenkaan anna oman turhautumisesi tai epäonnistumisen pelkosi estää sinua yrittämästä ollenkaan. Sillä tavalla epäonnistut varmasti, eikä ongelmaksi kokemasi asia muutu taatusti miksikään. Syvennät vain kierrettä.

Sillä tuota asiaa voi harjoitella. Ihan siinä missä kaikkia muitankin taitoja. Sinä olet älykäs ihminen, pystyt kyllä oppimaan keskustelua ja kanssakäymistä ihmisten kanssa siinä missä pystyt oppimaan ihan mitä tahansa muutakin taitoa.

Tarvitset vain harjoitusta. (Ja pois siitä täydellisyyden tavoittelun moodista).

Ja harjoitusta saat vain menemällä tuollaisiin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan ja olemalla niissä niin, että annat luvan itsellesi istua vaikka koko illan hiljaa, jos niikseen tulee.

VAikka aikaisemmin sanoin, että puhut vaan jotain, mitä tahansa, niin perun nyt sanani. En ymmärtänyt silloin tilannettasi. (Jos ymmärrän sitä vieläkään), mutta parempi lähteä ihan perusteista liikkeelle. TÄssä tapauksessa riittää, että opettelet olemaan tilanteessa.

Urpo Turpo kirjoitti...

Kun aikaisemmin totesin hieman lakonisesti, että jos sinua ei vaivaa sosiaalisten kontaktien puute - ei ongelmaa ole olemassakaan. Jos taas vaivaa, niin silloin sinulla todennäköisesti on siis todellinen ongelma.

En tiedä oikein itsekään enää tarkalleen mikä se minun varsinainen ongelma on. Aikaisemmin on tullut kirjoiteltua/valiteltua yksinäisyyttä (sosiaalisten kontaktien puutetta), mutta nyt tällä hetkellä en koe sitä ongelmaksi. Ongelma se on ehkä silloin, kun sattuu tulemaan näitä yksinäisyyden puuskia, jolloin sitä toivoisi, että olisi edes joku jakamassa yksinäisyyttä. Nyt taas näen, että se varsinainen iso ongelma on siinä sosiaalisten kontaktien luonnissa.

Sinä itse kertomasi mukaan päättelit, että olit liian hiljainen, suutuit siitä itsellesi ja päätit lähteä tilanteesta pois.

En ollut varsinaisesti asettanut tuolle illalle mitään tavoitteita (tyyliin ”nyt puhun n määrälle henkilöitä”). Kun havahduin siihen, että omalta osalta ilta on hyvin hiljainen, niin pikemminkin kyllästyin tilanteeseen kuin suutuin itselleni. Lisäksi olin jo väsynyt, niin lähdin mieluummin nukkumaan kuin jäisin seuraamaan muiden pälätystä.

Ja harjoitusta saat vain menemällä tuollaisiin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan ja olemalla niissä niin, että annat luvan itsellesi istua vaikka koko illan hiljaa, jos niikseen tulee.

Tuo lupa olla hiljaa (vaikka koko saunailta) on ihan yhtä tyhjän kanssa. Pystyn olemaan illan (tai vaikka useammankin) hiljaa aivan hyppien ja keikkuen ilman, että tulisi otettua kontaktia kehenkään. Ylipäätään, mitä hyötyä sitä on edes istua koko iltaa hiljaa? Jos jotain olen oppinut näistä elämän aikana monista hiljaa vietetyistä sosiaalisista tilanteista, niin se on se, että jos on hiljaa, niin saa pysyä myös hiljaisena ja yksinäisenä. Kukaan ei tule juttelemaan ja kun ihmiset oppivat tuntemaan sinut hiljaisena tyyppinä, jäät automaattisesti kaikissa muissa tulevissa sosiaalisissa tilanteissa statistin/seinäruusun osaan.

Ei kukaan muu rankaise sinua siitä, vaikket sanoisi sanaakaan.

Niinhän sitä voisi kuvitella. Tuossa kyseisessä saunaillassa muut juttelivat työpaikan sinkkuihmisistä ja myös minuun viitattiin keskustelussa. Olin huoneen toisella puolella ja en kuullut aivan tarkasti mutta jotain hiljaisuudestani sanottiin (...no se on niin hiljainen... tai jotakin vastaavaa). Tästä minulle jäi vähän sellainen mielikuva, että koska puhujan mielestä olen hiljainen, niin minut voidaan jättää sitten huomioimatta. Voisikin kysyä, että jos huomioimatta jättäminen ei ole ”sosiaalista rankaisua” niin mitä se on?

Noomi kirjoitti...

Aargh. Voisin vajota taas pöydän alle.

En osaa ilmaista itseäni niin, että käsittäisit mitä yritän ajaa takaa.

Yritin tarkoittaa sitä, että olen saanut kirjoitustesi perusteella ikäänkuin vaikutelman itselleen jotenkin ankarasta henkilöstä.

Se, pitääkö se kohdallasi paikkaansa, on toinen juttu ja minun olisi pitänyt tähdentää sitä, etten suinkaan ole mikään luonteesi asiantuntija, joka voi tuosta vaan aikuisten oikeasti todeta, että olet sellainen tai tällainen ihminen.

Joten hävettää kyllä nyt.

Mutta - jos oletukseni ja mielikuvani pitää edes jollain tasolla paikkaansa itselleen ankarasta (tai ehkä enemmemminkin itselleen suuttuneesta) ihmisestä,(minkä kuvan siis sinusta olen saanut, piti se paikkaansa tai ei), sanon siltikin, että lempeys itseään kohtaan siinä suhteessa ei ole yhtään haitaksi.

En tiedä miten tämän osaisin nyt jotenkin selittää mitä tarkoitin kommenteillani.

Tarkoitin ehkä sitä, että ennenkuin voit edes yrittää toimia jotenkin toisin, kuin mihin olet tottunut tai mikä on itsellesi luontevaa käytöstä normaalisti, on sinun ensin hyväksyttävä itsesi sellaisena kuin olet. Ja yritettävä jotenkin toimia enemmin levosta kuin pakosta käsin. Eli jos olet hiljainen ja epäsosiaalinen, niin sitten vaan olet ja sillä selvä. Ei siinä ole mitään pahaa, vaan olet arvokas ihan sellaisenaan, ilman, että sinun olisi jotenkin väkipakolla yritettävä tehdä itsestäsi joku jokapaikan supersupliikki.

Siitäkin huolimatta, että toiset kohtelevat miten kohtelevat, niin kuin nyt totesit käyneen. Se on heidän häpeänsä, mitäs ovat itse niin rajoittuneita, etteivät kykene keskustelemaan myös hiljaisempien tapausten kanssa.

On se vastuunsa heilläkin siitä sosiaalisesta tilanteesta ja toisten huomioimisesta, eikä vain sillä osapuolella, joka on hiljainen.

Urpo Turpo kirjoitti...

Mita mita mita sina sanoa...
Onko minussa jotain muka vikana?
Ala alka minua haukkua,
sa voit sanoa, mita sanoa.