5.8.2012

Nörttäilyä

On tullut taas harrastettua viime aikoina otsikossa mainittua asiaa. Tänään piti asennalla selain uudestaan, kun entinen alkoi olla taas täynnä nöyhtää ja sekoilla. Sen säätämisessä on sitten mennyt pari tuntia, kun viilaa asetukset kuntoon ja asentaa kaikki lisähärpäkkeet paikoilleen.

Aloin pari viikkoa sitten opiskella myös uutta kieltä, sillä ajattelin hieman repäistä ja lähteä talvilomalla ulkomaille. NOT! En tosiaankaan ole lähdössä minnekään ja opiskeltava kielikin on ohjelmointikieli. Ajatus tuonkin kielen opettelusta oli pyörinyt pitkään jo mielessä mutta sain tartuttua toimeen vasta loman loppupuolella. Tein tuolla kielellä jo pienen osittain toimivan skriptinpätkän, jolla latailen tiedostoja netistä. Tykkään nimittäin eräistä pulmapeleistä ja yhdeltä nettisivustolta niitä saa latailla vapaasti. Kyllästyin sitten siihen, että niiden tehtävien latailu oli aika käsityövoittoista, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli valjastin sitten tuolla ohjelmointikielellä tehdyn koodin tekemään tylsän rutiinin minun puolesta. Siinä vain tuli sitten koodia testaillessa ladattua jokunen sataa sivua niitä tehtäviä, joten ei taida tuolle koodinpätkälle olla ihan heti taas käyttötarvetta. :P Noh, onpahan sitten taas edes jotakin tekemistä talven pimeiden ja tylsien iltojen varalle.

Ei kommentteja: