13.8.2012

Seinillä on korvat

Missähän taas on vika, kun tuo kuntoilu tuntuu niin takkuiselta. Tein tuossa äsken lihaskuntoliikkeitä ja olo tuntui niin tahmealta. Etunojapunnerruksia sai vängätä väkisin, jotta ruho nousi kolmekymmentä senttiä lattian pinnasta ylöspäin. Vatsalihasliikkeitä tehdessä puolestaan tuntui, että maha katkeaa, sen verran nekin otti tiukille. Kun sain kaikki liikkeet tehtyä niin tuntui, että oksennus tulee. Ei nyt ehkä ihan kuitenkaan vielä sellainen tunne, mutta kuitenkin sai nieleskellä. Mutta kai tämä on vain normaalia, että välillä takkuaa ja välillä luistaa paremmin.

Alkukesästä toiselle puolelle seinää muutti uusi naapuri. Eilen illalla olin laittelemassa tavaroita kaappin, kun alkoi kuulua pauke. Ensin ihmettelin, että mistä se kuuluu mutta lopulta älysin, että pauke kuuluu seinän takaa. Ilmeisesti naapuri ripusteli tauluja seinille tai jotakin. Ihmetytti vain, kun kello oli sentään jo yhdeksän illalla, niin silti piti vielä moukaroida vasaralla seinää.

Samaisena iltana puoli yhdentoista aikaan, kun olin kömpinyt sänkyyn peiton alle ja odottelin tajunnan lähtemistä. Tällä kertaa rupesi jotain ääntä kuulumaan toisesta naapurista. Ensin kuulostelin vähän, että mitähän ne tuollakin ääntelee tähän aikaan illasta. Kuuntelin tarkemmin ja ei helvetti: siellähän on naapuri panemassa ja se ääni on naisen voihkimista. Piti vielä oikein varmistaa painamalla korva seinään ja kyllä, sitä itseäänhän ne harrastivat siellä. Jonkun aikaa sitä sitten kuului sieltä, mitään villejä riemunkiljahduksia ei kuitenkaan lopussa enää kuulunut.

Ihme kyllä, jotenkin on suhtautuminen tuohon asiaan muuttunut. Opiskeluaikoina asustelin soluasunnossa ja sielläkin kävi joskus noin, että kämppis vingutti baarista tuotua panoa koko yön ja eipä se minulle sitten uni tullut enää sinä yönä silmään. Silloin seuraavana aamuna minua vitutti ja ärsytti kunnolla, kun toiset naiskentelevat kuin kanit (saattoi se unenpuutekin olla lisäämässä ärtyisyyttä) ja itsellä on tilanne mikä on. Nyt eilen illalla en kuitenkaan kuitenkaan havainnut itsessäni mitään ärsyyntymistä, oli ehkä vain sellainen tirkistelijämäinen olo, kun oli kuunnellut toisia touhuissaan.

Niin, tämäkin naapuri muuten muutti joku aika sitten tähän taloon. Näyttää olevan perheetön mies ja ajelee urheilullisen näköisellä Audilla. Taitaa olla naapuri ihka aito panomies...

Ei kommentteja: