Avoin kirje

Avoin kirje, joka on suunnattu eräälle naiselle...

Moi HK

Tiedä taas mistä laidasta aloittaisin sepustukseni... Tässä menneellä viikolla törmäsin sinuun työpaikallani. Tai en törmännyt, kävelin ohitsesi ja vielä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ohitsesi kävellessäni huomasin, että olit niin tutun näköinen. Aivot löivät siinä tilanteessa tyhjää ja vasta kun olin jo mennyt sinusta ohi, mieleeni palautui, että olin nähnyt sinua Operaatio Puujalassa muutamia kertoja ja jutellutkin muutaman sanasen kanssasi. En muista miten kauan siitä on, mutta kuitenkin monta kuukautta on mennyt, kun näin sinua viimeksi. Luultavasti minut tunnistit siinä tilanteessa.

Hetkisen kuluttua minun piti taas kulkea ohitsesi. Tällä kertaa niin, että olit selin minuun päin, kun kuljin vierestä. Olisin halunnut moikata ja ehkä vähän jäädä juttelemaankin kanssasi mutta en pystynyt. Tiedä sitten mitä ajattelit minusta, kun en edes tervehtinyt sinua. Luultavasti sait minusta koppavan kuvan tai että olen sellainen itseään täynnä oleva ihminen.

Olit vetämässä yhtä juttua siinä työporukan edessä, joten en oikein kehdannut jäädä siihen keskeyttämään sitä. Sinusta ehkä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta halusin mennä siitä paikasta vähin äänin ohi. Tuntui vain sille, että jos olisin edes moikannut sinua, niin olisin samalla vetänyt sen muun työporukan huomion itseeni ja sellaisen huomion keskipisteenä minua ei oikein innosta olla.

Olisinhan minä voinut tietysti jäädä siihen vähän sivummalle odottelemaan, että saat hommasi päätökseen, jonka jälkeen olisin voinut vaihtaa pari sanaa. Tuo ei vain tullut mieleen, kun menin vähän puihin tuossa tilanteessa ja kun muutenkin olen tällainen sosiaalinen tumpula.

Ei tässä nyt mitään taas ollut päätä eikä häntää, lähinnä jonkinlaista seliseliä, joka sekin jäi yritykseksi.

Terkuin, UT