5.4.2014

Reality check

Viikolla oli nettiin ilmestynyt ilmoitus avoimesta työpaikasta. Paikan ilmoittanut yritys oli sellainen, joka olisi kiinnostanut minua kovasti. Olisin halunnut mennä sinne jo opiskeluaikoina harjoittelemaan kesäisin mutta hiljaista oli sen pääsyn kanssa silloin. No mutta kuitenkin, lueskelin nyt tuota ilmoitusta useampaan kertaan mutta sen perusteella en oikein osannut arvioida olisiko minulla realistisia mahdollisuuksia. Perjantaina töissä sain tarpeekseni vatvoilusta ja soitin kysyäkseni lisätietoja. Puhelun aikana minulle tuli kuitenkin hyvin äkkiä selväksi, että minulla ei ollut ollenkaan tehtävässä tarvittavaa kokemusta ja sitä myötä karisi sekin vähäinen innostus lattialle. Lisäksi sain vielä kuulla, että hakemuksia oli tullut jo hyvin ja joukossa tuntui olevan sellaisia henkilöitä, joilla oli tietämystä asioista.

Eipä tuossa taas mitään. Hyvä, että soitin ja sain selvyyden asiaan ja en uhrannut turhaan aikaa hakemuksien kirjoitteluun. Mutta kieltämättä oli taas karvas reality check ja bitch slap vasten kasvoja. Tällä minun nykyisellä työkokemuksella tulee olemaan melko tuskallista tämä toimialan vaihto. Näköjään jos ei omaa alalla tarvittavia taitoja/tietoja, niin on aivan sama onko ollut töissä sen kymmenen vuotta vai onko koulunpenkiltä tullut vastavalmistunut märkäkorva. Jos jollakin toisella hakijalla on haluttua kokemusta edes hitusenkaan verran ja itsellä ei mitään, niin lopputulos on jo selvä siinä vaiheessa.

Hyvä esimerkki tästäkin on se viime syksyinen työnhakuni. Katselin huvikseni joku aika sitten tämän yrityksen sivuilta henkilöiden nimiä ja huomasin uuden nimen joukossa. Hieman guuglettelua ja selvisi, että tämä ko. paikan saanut nuorehko henkilö oli suorittanut saman tutkinnon kuin minä viitisen vuotta minun valmistumisen jälkeen. Työkokemusta hänellä näytti olevan pari kolme vuotta kolmen eri työnantajan leivistä ja näistä vain vajaa vuoden oli ollut sellaisissa tehtävissä mistä tässä haetussa tehtävässä oli kyse.

Päällimmäisenä ajatuksena tästä kaikesta on jäänyt päähän pyörimään vain se, että a) millä helvetillä minä teen itsestäni sellaisen, jotta olen haluttava työnantajien silmissä ja b) mistä löydän sellaisen työpaikan, johon kelpaa minun kokemuksella varustettu henkilö mutta toimiala on eri kuin nykyisellä työnantajalla?

2 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Luulen, että et ole ainoa, joka painii samojen kysymysten kanssa. Olen huomannut saman ilmiön yleistyneen viime vuosina vähän joka paikassa. Jos ei ole täsmälleen sitä kokemusta, mitä haetaan, on hyvin vaikeaa vakuuttaa olevansa potentiaalinen kandidaatti.

Ehdottaisin itseopiskelua työn ohessa. Mieti niitä yrityksiä/toimialoja joihin haluat mennä, selvitä minkälaista osaamista niihin haetaan ja sitten pyri keksimään jokin keino hankkia itsellesi sitä osaamista.

Toinen vaihtoehto vaihtaa alaa alan sisällä on ns. työharjoittelukoulutukset, joita käsittääkseni on ainakin SAP- ja java-teknologioihin liittyen, samoin ilmeisesti joihinkin google analytics -juttuihin liittyen. Niistä näyttää aina silloin tällöin tulevan ilmoituksia eri toimijoilta (kuten muistaakseni jokin saranen tmv), joihin haetaan kandidaatteja koulutettavaksi.

En tiedä onko olemassa jotakin harrastehryhmää tms. jossa voisi opetella porukalla itseäsi kiinnostavia teknologioita ja saada sitä kautta myös kontakteja eri yrityksiin?

Jos on hullun rohkea ja epätoivoinen, niin en tiedä miten yritykset suhtautuisivat siihen, jos kysyisit, että onko mahdollista päästä tekemään heille jonkin tietyn ajan kuluessa harjoitteita, joilla voisit osoittaa halukkuutesi ja motivaatioisi näyttää mihin pystyt ja he voisivat sen perusteella päättää palkkaisivatko sinut? Tai sitten päästä esim. oppisopimuskoulutukseen heille?

Tiedän, että nämä neuvot eivät nyt ole erityisen hedelmällisiä tai houkuttavia, pahoittelut.

Urpo Turpo kirjoitti...

Ihan sinällään hyviä vinkkejä mikäli ne vain soveltuisivat minun alalle. Tämä ala on sellainen, että osaamista on hyvin hankala hankkia ilman työtä ja sellaisia harrasteryhmiäkään ei oikein taida olla, joista olisi apua.

Tai voisihan sitä tietysti osallistua joihinkin koulutuksiin mutta niistä olisi maksettava melko suolainen hinta (päivän tai parin kurssi luokkaa kuukausipalkka tai enemmän), niin siinä on hieman kynnystä lähteä opettelemaan sellaista, josta ei edes tiedä varmaksi, että onko siitä mitään apua. Ja normaalisti näihin koulutuksiin liittyy sellaisia hinnakkaita laitteita/ohjelmistoja, joita ei kannata hankkia huvikseen vain, jotta voisi opetella käyttämään niitä. Lisäksi koulutuksissa käydyt asiat unohtaa liian äkkiä mikäli niitä opittuja asioita ei pääse soveltamaan käytännössä heti.