Syyskuun lyhyet

Katselin eilen illalla seinällä olevaa vuosikalenteria ja tajusin, että vuodesta on takana jo kolme neljäsosaa eli taloustermejä käyttäen kolmas kvartaali on päätöksessään. Jotenkin nämä pari viimeiset kuukautta, ja erityisesti tämä syyskuu, ovat olleet... Hmm... En keksi tähän oikein oikeaa sanaa... Ei ehkä masentavia mutta ei ankeitakaan, paremminkin ehkä puuduttavia. Tuntuu, että arki on mennyt massiivisen katujyrän tavoin eteenpäin ja itse on koittanut jotenkin roikkua siinä kelkassa mukana.

Töissä puolestaan tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi vaikka tehtävää olisi taas vähän liiankin kanssa. Ja tätä luultavasti jatkuu jonnekin ensi kevään tietämille asti eikä tähän ole näkyvissä mitään helpotusta. Tuli tuosta helpotuksesta mieleen, että siitäkään ennen kesälomia lähetetystä työhakemuksesta ei kuulunut jälkeenpäin yhtään mitään. Hävisi kuin pieru Saharaan. Mutta toisaalta en kyllä ihmettelekään. Kun kyseessä oli saman toimialan yritys ja jos siellä meno on samanlaista paskaa, että välillä juostaan kieli vyön alla ja välillä sitten taas odotellaan kengän kuvaa perseeseen, niin se rekrytointipolitiikkakin on sitten mitä on. Jälkeenpäin ajatellen, kun muistelen puhelinsoiton kautta saatuja tietoja, niin arvelen, että heille oli tuloillaan ilmeisesti joku isompi projekti mutta sitten varmaan taisi hommat kusta, kun ei enää oltu kiinnostuneita hakijoista. Mutta paskanko väliä enää tuollakaan, olipahan viimeinen hakemus, jonka pistän siihen yritykseen. Pitäkööt tunkkinsa.

Näin viime yönä vaihteeksi kummallisen "painajaisen". Unessa olin nukkumassa ja heräsin (kuulostaa niin kovin Inceptionilta). Katsoin sängyn vieressä yöpöydällä olevaa kelloa ja hätkähdin, kun se näytti jo melkein puoli kymmentä aamulla. Siinä välittämästi alkoi nostaa ketutus ja kiire päätään, kun olin nukkunut liian pitkään. Heräsin sitten oikeasti tämän unen aiheuttamaan olotilaan ja katsoin kelloa. Huokasin helpotuksesta, kun se näytti viittä, enkä ollutkaan nukkunut pommiin.

Lopuksi todettakoon, että yksinäisyyskin on rassannut mieltä parin viimeisen viikon aikana. Tässä meni pitempikin pätkä ilman, että asia olisi käynyt mielessä. Epäilen, että tuolla masentavan jyräävällä arjella on osuutta asiaan ja sen takia kaipailen ihmistä vierelle. Mutta ehkäpä se menee taas ajan kanssa ohi ja sillä välin täytyy tyytyä vain rutistelemaan tyynyä.